maanantai, 26. tammikuuta 2009

Suolan saannin haitallisia terveysvaikutuksia ylikorostettu?

Archives of Internal Medicine –tiedejulkaisun tammikuun 2009 numerossa julkaistiin mielenkiintoinen tutkimusartikkeli, joka avaa taas hieman ymmärrystämme suolan, natriumin merkityksestä terveyden kannalta. Tutkimuksen mukaan natrium-kalium-tasapaino oli sydän- ja verisuonitautien merkittävä ennustaja, mutta natriumin saanti yksinään ei selittänyt sairauksien ilmaantumista. Toisin sanoen, tutkimuksessa vähiten ja eniten suolaa nauttineiden välille ei sairastumisriskin osalta löydetty tilastollisesti merkitsevää eroa. Yksilöillä, jotka saivat eniten natriumia suhteessa kaliumiin, oli yli 50 % suurempi riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Tutkimuksen painoarvoa lisäävät huolella toteutetut tutkimusjärjestelyt. Suolan saannin vaikutuksia on usein tutkittu ruoankäyttöpäiväkirjojen avulla. Tässä tutkimuksessa natrium-kalium –tasapainoa mitattiin kuitenkin verestä, jolloin saatiin osviittaa aktuaalisen saannin vaikutuksista.

Terveysvalistuksen silmätikkuna natrium
Terveysvalistus on kivennäisaineiden osalta fokusoitunut voimakkaasti natriumiin ja suolan saannin epäterveellisyydestä on muistuteltu ylitsevuolaasti. Uusimmat huolella toteutetut tutkimukset kuitenkin antavat osviittaa, että sairastumisriskejä ja verenpainetta voidaan hallita monin keinoin, joista natrium on yksi muiden joukossa.

Natrium ja kalium ylläpitävät solukalvon normaalia jännitettä. Solujen kuljettaessa natrium-ioneja ulos, vetää se samalla kalium-ioneja sisään. Tämän vuorovaikutuksen ansiosta kaliumin saanti on ensiarvoisen tärkeää natrium-tasapainon säätelyn kannalta. Pelkistetysti tämä voitaisiin esittää siten, että jos ruoka sisältää paljon suolaa, on natriumia poistettava aktiivisesti. Mikäli kaliumin saanti on puutteellista, ei natriumia poistukaan riittävästi. Tämä sitoo nestettä, verenpaine nousee ja sydämen työmäärä lisääntyy. Käytännössä tätä tasapainoa voidaan muokata positiiviseen suuntaan mineraalisuolalla, johon on lisätty kaliumia.

Verenpainetta alentavat lukuisat ruokavaliotekijät
Pyrkimys suolan saannin kohtuullistamiseen on yksi mielekäs osa terveyttä edistäviä elintapamuutoksia, mutta sen merkitystä yksinään lienee liioiteltu. Suolan saannilla tähdätään useimmiten verenpaineen pienentämiseen. Syytä olisikin ymmärtää, että verenpainetta alentavat lukuisat eri ruokavaliotekijät. Näitä ovat mm. tutkimuksen kalium, jota saadaan etenkin hedelmistä, kasviksista, maitotuotteista ja kalasta sekä kokojyväviljatuotteiden magnesium, maitotuotteiden kalsium ja ruokavalion rasvahappokoostumus. Lisäksi liikunta ja etenkin painonpudotus vaikuttavat voimakkaasti verenpainetta alentaen. Itse asiassa natriumin saannin merkitys katoaa lähes täysin huolehdittaessa edellä kuvatuista ruokavaliomuutoksista.

Natriumin saannin ja verenpaineen yhteys geneettinen
Maltillisempien johtopäätösten tekemistä vaikeuttavat terveysvalistuksen saralla suolan saannin epäedullisista vaikutuksista enteilevät tutkimukset. Siteeraamaani tutkimuksen sijaan mm. viime päivinä Suomessa on suolan saantia tarkastelleista tutkimuksista uutisoitu mm. tämä tutkimus, jonka mukaan natriumilla olisi verenpaineesta riippumattomia, haitallisia vaikutuksia. Elintapojen lisäksi natriumin saannin ja verenpaineen yhteys näyttäisi kuitenkin olevan voimakkaasti geneettinen, jolloin suolan saannin vaikutukset eivät olisi lähellekään yhtämittaisia. Nämä suolasensitiiviset henkilöt näyttäisivät olevan erityisen herkkiä natriumin saannille ja kokonaisväestössä natriumin saannin vaikutukset näyttäisivätkin vähäisiltä.

Kuvan lähde: Wikipedia Commons

0 kommenttia:

Lähetä kommentti