Tietoa nestemäisten kalorien haitallisista vaikutuksista näyttäisi kasaantuvan. Nyt arvostetun yliopiston lääketieteellisen yksikön tutkijat ovat julkaisseet tutkimuksen, jossa virvoitusjuomat vaikuttivat positiivisesti kehon painoon, sitä tekivät nestemäiset kalorit ylipäätään.
Tutkimuksessa, jossa seurattiin 810, iältään 25-79-vuotiaista koehenkilöä 18-kuukauden ajan, vaikuttivat nestemäiset kalorit merkitsevästi kuuden kuukauden seurannassa kehon painoon. Vaikutukset kehon painoon olivat huolella järjestettyjen painonhallintatutkimusten tapaan tyypillisen pieniä, mutta merkitseviä. Yhden virvoitusjuoma-annoksen vähentäminen päivässä laihdutti 0,5 kiloa kuuden kuukauden seurantajaksolla ja 18 kuukauden seurantajaksolla 0,7 kiloa. Pieni, mutta merkittävä ruokavaliomuutos - pieni, mutta merkitsevä ero kehon painossa. Tutkimuksessa tarkasteltiin erikseen mm. virvoitusjuomia, hedelmämehuja, kevytvirvoitusjuomia ja maitoja. Koehenkilöiden nestemäisistä kaloreista 37 % tuli sokeroiduista virvoitusjuomista ja ainoastaan niillä oli merkitsevä vaikutus kehon painon muutoksiin. Tutkijat uskovat vahvistaneensa osaltaan sokeroitujen juomien yhteyttä ylipainoon.
Tutkimus kertoo karua kertomaa; merkittävä osa useimpien kuluttajien nauttimista juomista on sokeroituja virvoitusjuomia, joilla saattaa vieläpä olla pitkäaikaisia vaikutuksia kehon painoon, sen ohella että ne sekoittavat lyhyellä aikavälillä kehon luontaisia kylläisyys- ja nälkäsignaaleja. Täysmaidon ystäville tutkimus toi jälleen iloisia uutisia; maitotuotteet näyttäisivät olevan suositeltavia niiden rasvapitoisuuteen katsomatta: täysmaidon nauttimisella ei ollut tutkimuksessa merkitsevää vaikutusta kehon painoon.
Kuva: Wikipedia Commons
0 kommenttia:
Lähetä kommentti