torstai, 7. toukokuuta 2009

Tutkimus: Valkoisella teellä positiivisia vaikutuksia rasvasoluihin

Alati trendikäs valkoinen tee on mahdollisesti osoittautumassa tutkimuksissa potentiaaliseksi laihdutusvalmisteeksi vihreän teen tavoin. Valkoisen teen mahdollisia positiivisia laihdutusvaikutuksia onnistuttiin mallintamaan ensimmäistä kertaa mekanismitasolla Nutrition&Metabolism-julkaisussa esitetyssä tutkimuksessa.

Tutkimuksen ihmissolukokeissa valkoinen tee esti uusien rasvasolujen eli adiposyyttien muodostumista, aktivoi rasva-aineenvaihduntaa (lipolyysiä eli triglyseridien hajoamista rasvahapoiksi ja glyseroliksi) ja esti adiposyyttien kasvua. Positiivisten vaikutusten oletetaan johtuvan metyyliksantiineista kuten kofeiinista ja erityisesti antioksidanttiyhdiste EGCG:stä, jota valkoisessa teessä on teelaaduista eniten. Valkoiselle teelle löydettyjä rasvasoluvaikutuksia tutkittaneen jatkossa kliinisissä ihmistutkimuksissa, mutta alustava tutkimus lupailee valkoiselle teelle vihreän teen kaltaisia ellei voimakkaampia vaikutuksia.

Vihreästä teestä löytyvä positiivinen tutkimusdokumentaatio tosin on monin kerroin vankempi ja käytännössä vihreä tee onkin ainoita laihdutusvalmisteita, joiden käyttöä voidaan perustella tutkimustiedon valossa. Vihreä tee on ihmistutkimuksissa sekä lisännyt lepoenergiankulutusta että vähentänyt rasvakudoksen määrää (Dulloo ym. 1999). Uutisoidun in vitro –tutkimuksen perusteella ei kannata vielä vihreältä teeltä mullistavia vaikutuksia laihdutusvalmisteena odottaa, mutta laihdutusvalmisteiden marginaalisen perspektiivin mittakaavassa tutkimukset lupailevat hyvää. Etenkään kun valkoinen tee ei ole kovin kaukana vihreästä teestä edes prosessiteknisesti.
Kuva: Wikipedia Commons/George Mittenecker

Dulloo AG, et al. Efficacy of a green tea extract rich in catechin polyphenols and caffeine in increasing 24-h energy expenditure and fat oxidation in humans. Am J Clin Nutr 1999;70:1040-1045

0 kommenttia:

Lähetä kommentti