Pihvi kasvattaa lihasta

Riittävä laadukkaiden proteiinien nauttiminen on lihaskasvun kannalta välttämätöntä. Urheiluravitsemustutkimuksissa lihaskasvupotentiaalia kuvataan usein proteiinisynteesin mittaamisen kautta. Tunnetusti proteiinisynteesiä stimuloivat voimakkaimmin välttämättömät aminohapot. Varsinaista lihaskasvua aikaansaadaan kuitenkin säätelemällä mm. sekä proteiinien synteesiä että niiden hajotusta.

Tiedejulkaisu Journal of the American Dietetic Association esittelee tutkimuksen, jossa laadukkaiden proteiinienlähteiden kohtuullinen nauttiminen oli lihasmassan kasvua kuvaavien vasteiden kannalta hyödyllisintä. Tutkimuksessa tarkasteltiin kerta-annoksena nautitun korkealuokkaisen proteiininlähteen vaikutuksia lihasmassan kasvusta enteilevään lihasproteiinisynteesiin. Tutkimus koostui 34 koehenkilön testiryhmästä (17 nuorta, 35-(+-3)vuotiasta, 17 varttuneempaa, 68-(+-2)vuotiasta). Tutkimuksessa koehenkilöt nauttivat yön yli kestäneen paaston jälkeen joko 113 gramman tai 340 gramman naudanfilepihvin. Täten he saivat näistä kahdesta annoksesta joko 30 grammaa proteiineja joista 10 g välttämättömiä aminohappoja, tai 90 grammaa proteiineja joista 30 g välttämättömiä aminohappoja.

Proteiinisynteesitasot eivät eronneet kahden erikokoisen proteiiniannoksen välillä, eivätkä olleet myöskään riippuvaisia iästä. Kummatkin proteiiniannokset lisäsivät proteiinisynteesitasoa noin 50 %. Aiemmissa tutkimuksissa onkin havaittu, että jo noin 5-10 g annostus välttämättömiä aminohappoja stimuloi proteiinisynteesiä merkitsevästi, eivätkä tätä suuremmat annokset kasvata proteiinisynteesitasoa tästä lineaarisesti - jos ollenkaan.

Kuvaa klikkaamalla saakin esiin molempien ryhmien proteiinisynteesitasot pihviannosten nauttimisen jälkeen:

Tutkijat summaavat:

“In summary, a large (340 g) serving of lean beef increases mixed muscle protein synthesis by approximately 50% in both young and elderly subjects. However, a moderate- size portion (113 g) represents an equally effective and more energetically efficient means of stimulating muscle protein synthesis than the threefold larger serving. We suggest that instead of a single, large protein-rich meal, ingestion of multiple moderate-sized servings of high-quality protein-rich foods over the course of a day may represent an effective means of optimizing the potential for muscle growth while permitting greater control over total energy and nutrient intake.”

Proteiiniannosten vaikutuksia proteiinisynteesiin on useimmiten tutkittu erilaisilla urheiluravinteilla. Tutkimus on niitä harvoja käytännön sovellutuksia, joissa proteiininlähteenä sovellettiin kiinteää, tavanomaista mutta korkealuokkaista proteiinienlähdettä, kuten lihaa. Tutkimuksessa se, mikä jo tiedettiin urheiluravinteiden parista, vietiin käytäntöön tavanomaisia elintarvikkeina. Tutkimus oli kuitenkin jälleen paastoasetelma, ja harvemmin aterioidaan pelkillä proteiinlähteillä kuten lihalla. Tutkimus ei myöskään tarkastellut ateriointitiheyden vaikutuksia proteiinisynteesiin, saati ajoitusta liikunnan yhteydessä nautittuna. Tutkimuksessa ei muutoinkaan tarkasteltu proteiinien hajotusta, vaan vain proteiinisynteesitason kasvua. Lihasproteiinien nettotasapainoon vaikuttavat kuitenkin sekä proteiinisynteesin aktivointi että lihasproteiinien purkamisen inhibointi, joten tutkimus antaa osviittaa lähinnä lihasproteiinisynteesin aktivointikeinoista.

Tutkimus osoittaa, että nauttimalla kohtuullisia annoksia korkealuokkaisia proteiineja kiinteistä elintarvikkeista, voidaan tehokkaasti tukea lihasmassan kasvua tukevia mekanismeja.

Meta-analyysi: soijaproteiinien syönti turvallista

Soija korkealuokkainen proteiinienlähde
Soijalla on tuhansien vuosien historia Aasian ruokaperinteissä. Nykyään soijapohjaiset tuotteet valtaavat myös länsimaalaista ruokakulttuuria ja tuotemarkkinoita. Soija on löytänyt tiensä myös urheiluravitsemusmarkkinoille, sillä soijalla on ns. täydellinen aminohappoprofiili eli se sisältää kaikkia välttämättömiä aminohappoja. Soijaproteiinien nauttiminen onkin osoittautunut urheiluravitsemusasetelmissa kustannustehokkaaksi tavaksi kasvattaa lihasmassaa.

Soijan kasviestrogeenit huolenaiheina
Soijaan on suhtauduttu myös epäilevästi, sillä soijan on epäilty vaikuttavan epäedullisesti urheilijoiden kehon koostumusta muokkaavien sukupuolihormonien tuotantoon. Syyksi on epäilty soijan sisältämiä kasviestrogeeniyhdisteitä kuten isoflavoneja. Ne ovat yhdisteitä, jotka tarttuvat elimistössämme samoihin reseptoreihin kuin estrogeenit eli naissukupuolihormonit. Kasviestrogeenit ovat kasviperäisiä yhdisteitä, jotka muuttuvat elimistössä suolistobakteerien avulla yhdisteiksi, joiden rakenne muistuttaa estrogeenin rakennetta ja joilla on lievä estrogeenin kaltainen vaikutus.

Osassa eläintutkimuksia soijasupplementaatio onkin vaikuttanut hedelmällisyyteen ja sukupuolihormonien tuotantoon. Näistä rottatutkimuksista on kuitenkin pitkä matka ihmisravitsemukseen. Mikä olennaista, niissä on syötetty kasviestrogeneejä jopa 10-kertaisina pitoisuuksina verrattuna tyypilliseen saantiin ravinnosta tai supplementeista. Lisäksi kasviestrogeenien negatiivisille vaikutuksille altistumisen on epäilty olevan myös geneettistä. Vuonna 2010 aihetta päivitti eräs tutkijaryhmä katsauksellaan, joka totesi soijan nauttimisen ja miesten hedelmällisyyden yhteyden olevan epäselvä. Eräässä aiemmassa tutkimuksessa soijamaidon nauttimisella ja miesten sukupuolihormonien pitoisuudella ei ollut yhteyttä. Ihmistutkimuksissa näitä epäedullisia vaikutuksia ei yksinkertaisesti ole saatu esille. Näyttäisikin siltä kuten viisaat kiinalaiset jo muinoin lausuivat: määrä tekee myrkyn.

Uusi meta-analyysi ei tue kasviestrogeeniepäilyksiä
Vielä painossa oleva tuore meta-analyysi tarjoaa huojentuneita sanoja soijaa syöville liikkujille. Meta-analyysiin sisällytettiin viisitoista kontrolloitua ihmistutkimusta ja tarkasteltiin erityisesti soijaproteiinin tai soijan sisältämien isoflavonien vaikutuksia sukupuolihormoneihin. Seerumista mitattavia suureita olivat seerumin testosteroni, vapaa biologisesti aktiivinen testosteroni, sukupuolihormoneja sitova proteiini SHBG ja ns. vapaita androgeenejä kuvaavaan indeksi (FAI). Meta-analyysin tuloksena soijaproteiinin tai isoflavonien saannilla ei ollut tilastollisesti merkitsevää vaikutusta sukupuolihormonipitoisuuksiin, riippumatta tilastollisesta mallista. Tutkimustulosten perusteella säännöllinen mutta kohtuullinen soijaperäisten ainesosien saanti on turvallinen tapa rakentaa terveyttä edistävä ja liikkujan tavoitteita tukeva ruokavalio.

Kasviestrogeenejä muualtakin kuin soijasta
Soijaan liittyvä hysteria on ollut kohtuutonta, sillä soijalla on kotimaisessa ruokavaliossa melko vähäinen rooli kasviestrogeeneille altistumisessa. Soijan käyttö on meillä vähäistä ja lignaanit ovat tärkeimmät kasviestrogeenit kotimaisessa ruokavaliossa. Niitä on paljon kasviksissa, hedelmissä, marjoissa ja täysjyväviljassa. Soijan genisteiinin ja daidzeiinin merkitys on varsin vähäinen, joskin voi soijaa syövällä korostua. Fytoestrogeenien on samaisen hormonaalisten vaikutuksen vuoksi epäilty lisäävän naisilla rintasyövän riskiä, mutta käytännössä näyttö kasviestrogeenien vaikutuksesta syöpäriskeihin on ollut jopa käänteinen tai epäselvä. Tässäkään ravitsemusaiheessa yksidimensionaalinen malli ei ole mielekkäin tapa tarkastella ravinnon hyöty- ja haittariskejä.

Fytoestrogeeninen hormonaaliset vaikutukset ovat vielä melko vähän tutkittuja, mutta tähänastiset ihmistutkimukset eivät anna esimerkiksi urheilijoille mitään syytä säästää soijaproteiinien nauttimisessa. Epäilykset ovatkin nousseet lähinnä epärealistisista eläintutkimuksista. Hera on osoittautunut erinomaiseksi kehon koostumuksen muokkaajaksi, mutta etenkin vegaaniruokavalioissa soija puolustaa paikkaansa.

Kaloritietoudesta kuluttajakäyttäytymiseen

Käsittelin aiemmin annoskokokontrollia painonhallintatyökaluna annoskoon liukuvaa käsitettä rajoittavan ruoka-ajattelun näkökulmasta ja ristiriitaa kuluttajien ja viranomaisten näkemyksistä suositeltavasta annoskoosta. Ne toiminevat johdantona tähän hyvin monisyiseen annoskokoproblematiikkaan. Luontevaa jatkoa näille kirjoituksille saadaan, kun syvennytään pohtimaan annoskokotietouden ilmoitusmenettelyjen käytännön painonhallintavaikutuksia. Vaikuttavatko avoimesti ilmoitetut ravintosisältötiedot kuluttajakäyttäytymiseen?

Lähtökohta: kuluttajat skeptisiä
Lähtökohtaisesti kuluttajat ovat suhtautuneet annoskokotietouteen epäilevästi. Tässäkin tutkimuksessa vastaajat mielsivät suositellun annoskoon löyhäksi ohjesäännöksi ja olivat valmiita ostamaan ”ekstraa”, jos epäilivät vähääkään, ettei ns. virallinen annoskoko riittäisi tyydyttämään heidän tarpeitaan ruokanautintojen saralla. Peräti 36 % vastaajista ilmoitti kylmästi viittaavansa kintaalla pakkauskokomerkinnöille, eli yksinkertaisesti skippaavan tuon informaation. Lisäksi 38 % vastaajista totesi kyllä huomioivansa GDA-merkinnät, mutta syövänsä silti itseään miellyttäviä annoskokoja, riippumatta pakkausmerkinnöistä. Tässäkin mielikuva- ja asennetutkimuksessa annokseen liittyvät ravitsemukselliset pakkausmerkinnät miellettiin lähinnä matemaattisiksi tilavuusmitoiksi. Skeptisyys on siis lähtökohtaisesti vahvaa.

Pikaruokien ravintosisältötietoutta avataan
Me suomalaiset olemme jo tottuneet siihen, että useimmat pikaruokaa tarjoavat ketjut esittävät annoksistaan ravintosisältötietoja. Voidaan olla montaa mieltä siitä, ovatko tiedot samanarvoisesti esillä kuin vaikkapa tuotteeseen liitetyt väittämät, mainoslauseet tai hinta, mutta joka tapauksessa tietous on usein pyydettäessä saatavilla. Kannatan itse voimakkaasti tätä avoimempaa linjaa, joten näitäkään blogiposteja ei ole syytä ottaa kritiikkinä avoimempia ilmoittelumenettelyjä vastaan. Yritän niiden kautta pikemminkin avata annoskokoajattelun haasteita.

New York Times uutisoi New Yorkin kaupungin pioneerityöstä elintarvikkeiden ravintosisältötietojen ilmoittamisessa. New York oli nimittäin Yhdysvaltain ensimmäinen kaupunki, jossa tietyn kokoisten ja suuruisten pikaruokaketjujen on pakollisesti ilmoitettava menujensa kalorisisältötiedot. On kuitenkin ollut epäselvää, mikä käytännön vaikutus avoimemmilla pakkausmerkintäilmoitteluilla on ylipainoepidemiaan, vai onko minkäänlaista.

Ravintosisältötietojen esittäminen ei vaikuttanut ostopäätöksiin
New Yorkin yliopisto päätti tutkia asiaa tarkastelemalla, kuinka pikaruokien kalorisisältöjen näkeminen vaikutti kuluttajien ostokäyttäytymiseen. Käytännössä he siis tutkivat sitä, kuinka kuluttajat sanoivat muuttaneensa ostokäyttäytymistään kun ravintosisältötiedot esitettiin ja miten ravitsemuksellisen tietouden esittäminen kuittitietojen perusteella todella vaikutti kuluttajien toimintaan. Käyttäytymistä mitattiin siis sekä A) siinä vaiheessa, kun ravintosisältötietoutta ei ketjuissa vielä esitetty ja B) tietouden esittämisen jälkeen (samat koehenkilöt, samat pikaruokalat ennen/jälkeen). Tutkimustulos oli melko lailla epätoivottu ja kenties jopa yllättävä; kun koostumustiedot esitettiin, asiakkaat nauttivat keskimääräistä enemmän kaloreita! Erot olivat kuitenkin täysin marginaalisia, mutta osoittivat lähinnä, ettei tarkempien koostumustietojen esittämisellä ollut merkitystä kuluttajakäyttäytymiseen:

“People in New York City purchased a mean number of 825 calories before menu labeling was introduced and 846 calories after labeling was introduced (Exhibit 2). The number of calories purchased in Newark before and after labeling also did not appreciably change (823 calories before labeling and 826 calories after). Similar results were found for saturated fat, sodium, and sugar, with no appreciable or significant differences before or after labeling was instituted.”

Aiempaa vastaavaa tutkimusta aiheesta on vähän, mutta tulokset ovat olleet ristiriitaisia. Tehokkaimmillaan menujen ravintosisältötietouden esittäminen on ollut, kun tieto on liitetty laajempaan ravitsemusvalistukseen ja ohjeistuksiin suositeltavasta päivittäisestä energiansaannista.

Elintarvikkeiden koostumustietouden esittämisestä kuitenkin myös etuja
Käytännön painonhallintatyö on osoittanut annoskoko- ja ravintosisältötietouden haasteita. Ensinnäkin, keskivertokuluttajan on hyvin vaikea hahmottaa matemaattisia volyymikonversiota (annoksia) ja ravintoainetietoutta. Tarkemman koostumustietouden esittäminen elintarvikkeista ja niiden annoksista voi mielestäni kuitenkin toimia tärkeänä ensiaskeleena käytännön painonhallintaravitsemuksessa. Kun annoskokotietous suhteutetaan suosituksiin päivittäisestä ravintoaineiden ja energiansaannista, ollaan jo vähän vahvemmilla jäillä. Lisäksi koostumustietouden uskotaan palvelevan pienen mutta valistuneen, terveystietoisen kansanosan tarpeita ja jopa vaikuttavan heidän ruokavalintoihinsa.

Uskaltaisin väittää, että tarkemman ravitsemuksellisen tietouden esittämisen voimakkain muutosvaikutus ja –voima on ainakin tällä hetkellä tämä:

Vaatimus elintarvikkeiden ja annosten koostumustietojen esittämisestä ohjaa ruokapalvelujen tuottajat ja tuotevalmistajat pohtimaan tuotteidensa ravitsemuksellista arvoa syvemmin. Useat asiantuntijat uskovatkin, että suurin merkitys ravitsemuksellisen tiedon läpinäkyvyydellä on se, että mahdollinen vaatimus esittää tarkempaa koostumustietoa, ohjaa elintarvikeyritykset siistimään tuotteidensa terveysprofiilia. Käytännössä tämä on jo nyt johtanut mm. trans-rasvojen karsimiseen sekä ravintolasektorilla että päivittäistavarakaupassa. Nähtäväksi jää, minkälaisia vaikutuksia avoimemmilla ilmoitusmenettelyillä lopulta saadaan aikaan. Valistustyötä se vaatinee ravitsemusdatan esittämisen vain omantunnon kysymyksenä, lisäksi.

Annoskoko - kuluttajille vaikeasti tulkittavaa tietoutta

“According to new findings published in the Journal of the American Dietetic Association, “the term portion size is not associated with ‘an appropriate amount to eat’ in the mind of the consumer.”

Näin väkevästi elintarvikealan asiantuntijat ampuvat uutisartikkelissa alas ajatuksen annoskoosta ruoan käytön kohtuullistajana. Annoskoo’ista esitettyn tuotetietouden ja ravintosisältöön viittaaavien visuaalisten vihjeiden on tutkimuksissa uskottu vaikuttavan syödyn ruoan valintaan, määrään ja subjektiivisiin kylläisyydentuntemuksiin lyhyellä aikavälillä. Pitkällä aikavälillä annoskokokontrolli on kuitenkin osoittautunut hankalaksi painonhallintatyökaluksi ja näyttö sen lyhytaikaisvaikutuksistakin on ristiriitaista.

Annoskokotietoudella vähäisiä vaikutuksia kylläisyyteen
Annoskokoproblematiikkaa ovat viimeisimpänä tarkastelleet Ueland ym. (2009). Heidän tutkimuksessaan tarkasteltiin sitä, miten kuluttajat mieltävät termin annoskoko ja mikä merkitys annoskoolla oli mm. kylläisyyden tuntemuksiin ja ravinnonottoon. Tutkimuksessa 31 koehenkilölle tarjoiltiin ennen varsinaista ateriaa pasta-annos, ns. preload-meal. Tämä alkupala tarjottiin kolmessa eri annoskoossa. Annoskokojen yhteydessä koehenkilöille esitettiin aina annoskokoon perustuva tieto, eli viittaus siitä, minkä kokoinen pasta-annos heille tarjottiin. Jujuna oli, että huolimatta siitä, kuvattiinko pasta-annos puolikkaana, kokonaisena vaiko puolitoistakertaisena pasta-ateriana, oli pastan aktuaalinen annoskoko kaikissa tapauksissa 200 grammaa. Syötyään tämän tuotetietoudeltaan erilaisen, mutta aktuaaliselta kooltaan samanlaisen pasta-annoksen, koehenkilöt arvioivat subjektiivisia kylläisyyden ja näläntuntemuksia mittaavalla asteikolla omia tuntemuksiaan aterian jälkeen. Pre-load –pastan jälkeen koehenkilöille tarjottiin lounas ja tarkasteltiin, onko tarjotulla alkupalalla ja siitä tarjotulla tuoteinformaatiolla merkitystä lounaalla syödyn ruoan määrään.

Tutkimuksen keskeiset havainnot olivat:
1) Annoksista tarjotulla annoskokotietoudella ei ollut merkitystä lounaalla syödyn ruoan määrään
2) Annoskokotietous ei vaikuttanut kylläisyyden ja nälän tuntemuksiin
3) Koehenkilöistä 2/3 piti todellisuudessa lounaan kanssa identtisen kokoista pre-load-alkupalaa liian pienenä annoksena lounaaksi

Mielikuva annoskoosta matemaattinen tilavuusmitta nautinnon takeen sijaan
Tutkimuksessa annoskokotietoudella ja sen kautta syntyneillä mielikuvilla syödyn annoksen koosta ei ollut vaikutusta ravinnonottoon, vaan kuluttajat söivät tunteakseen itsensä kylläisiksi, annoskoosta riippumatta. Kyselytutkimus osoitti lisäksi, että koehenkilöt mielsivät annoskoon lähinnä matemaattiseksi määritelmäksi, tilavuusmitaksi, joka osoittaa valitun annoksen laskennallisen energia- ja ravintoainekoostumuksen, sen sijaan että se olisi syömisen säätelyyn soveltuva annoskokosuositus. Yksi annos ei siis käytännössä ollut heidän mielestään synonyymi suositeltavalle ja maittavalle annokselle kyseistä ruokaa. Puhumattakaan siitä, että koehenkilöt olisivat olettaneet annoskoon olevan sellainen annos ruokaa, jonka voitaisiin sanoa tyydyttävän sekä henkiset (mieltymykset, tyytyväisyys syötyyn annokseen, kylläisyys ym.) että fyysiset tarpeet (ravintoaineiden tarve). Kuten tutkijat loppukaneetissaan pohtivatkin:

“Our finding that portion size is associated with objective information, such as caloric content or nutrient requirements, but not with personal experiences, supports this interpretation. One of the reasons that information about portion size did not influence consumption in our study could be the fact that participants did not attribute portion-size information to personal experience and expectations of fullness”.

Summa summarum: annoskoko on hankala käsite, jota tulkitaan monella eri tavalla. Tässä tutkimuksessa annoskoko miellettiin lähinnä ohjeelliseksi ravitsemussuositukseksi. Kuluttajat eivätkä näyttäisi pitävän tuotetietoudessa ilmoitettua annoskokotietoa lupauksena sellaisesta annoksesta, johon he voisivat henkilökohtaisella "hedonistisella" tasolla olla tyytyväisiä ja tuntea itsensä kylläisiksi. Ravinnonottoon vaikuttavat lukuisat tekijät, joista annoskoko saattaa olla yksi apukeino. Apukeinona se toiminee kuitenkin vain mikäli siitä jaettua tietoutta tarkennetaa, se onnistutaan implementoimaan tehokkaasti osaksi elintarvikeketjua ja kuluttajat alkavat sisäistää, mitä annoskokotietouden hyödyt ovat. Annos- ja kaloritietojen käytännön vaikutuksista kuluttajien ruoankäyttöön on vielä varsin vähän tietoa sanoaksemme, mikä vaikutus niillä väestötason ylipainoepidemiaan voisi olla.

Annoskoko - liukuva käsite

Lihavuusepidemian ratkaisemisen käytännön työkaluiksi on ehdotettu mitä erinäisimpiä ongelmanratkaisukeinoja. Esimerkiksi muutama vuosikymmen sitten väkevimmin kliiniseen lääketieteeseen uskovat asiantuntijat vannoivat voimakkaasti VLCD-dieetteihin eli poikkeuksellisen niukkaenergisiin ruokavalioihin. Näissä dieeteissä korvattiin usein kiinteitä aterioita nestemäisillä laihdutusvalmisteilla. Dieettien teho perustui tiukkaan itsekuriin ja pelkistettyyn ajatukseen energiatasapainosta: kun ruokavaliosta karsitaan runsasenergiset ja ”ongelmalliset” ruoka-aineet korvaamalla niitä niukkaenergisillä laihdutusvalmisteilla, saavutetaan väkisinkin runsas energiavaje, joka laihduttaa kuin häkä. Näin usein alkuun olikin, mutta ongelmaksi muodostui VLCD-dieettien soveltumattomuus pitkäaikaiseen painonhallintaan. Miksi näin? VLCD-dieeteissä sivuutettiin täysin, osittain tarkoituksella, syömisen ja ruokailun psykososiaalinen puoli, ajatus ruoasta nautintona. VLCD-malleissa muuten oli usein tavattoman tiukka annoskokokontrolli ja annokset olivat kohtuullisia elleivät pieniä. VLCD-mallien itsekurilla höystetty tarpeettoman tiukka linja ei siis jättänyt sijaa syömisen rentoudelle, sallivuudelle ja nautinnolle. Onko näillä tekijöillä todella ratkaiseva merkitys pitkäaikaisessa painonhallinnassa?

Aktiivisesta kontrollista tiedostettuun rentouteen
Uskaltaisin väittää, että ruokailutapasuositukset, jotka eivät käsittele syömistä hyvinvoinnin ja nautinnon lähteenä, ovat useimmiten tuomittuja epäonnistumaan. Kun ruokailutapoja yritetään väkisin taivuttaa kliinisen lääke- tai ravitsemustieteen ääripäissä pahimmillaan lähinnä laboratorioympäristöön soveltuviin muotteihin, katkeaa kosketus päivittäiseen arkeen ja sitä kautta pitkäaikainen painonhallinta vaikeutuu. Ideologiat, jotka eivät saavuta tiedostettua rentoutta siten, että ruoka on tiedostamattaankin ja sitä kaiken aikaa ajattelematta osa nautinnollista arkea, ovat usein pitkäaikaisen painonhallinnan kannalta tehottomia.

Annoskokokokontrolli tukee negatiivista ajattelua
Rentouden ja nautinnon taustaa raottaen yritän liukua itse varsinaiseen aiheeseen, erääseen usein suositeltuun painonhallintakeinoon – annoskokokontrolliin (portion size control). Annoskokokontrolliajattelun taustalla on ajatus siitä, että kontrolloimalla tietoisesti annoskokoja, kyettäisiin pysymään ihannepainossa. Annoskoon kontrollointiin uskovat ovat vakuuttuneita siitä, että isot annoskoot kannustavat vääjäämättä ylensyöntiin. Tämän seurauksena konkreettisena laihdutusta tukevana ruokailutapamuutoksena kuuleekin usein suositeltavan annoskokojen pienentämistä tai jopa suorasukaisen kehotuksen syödä, ei pienempiä, vaan pieniä annoksia. Tehokasta, eikö totta? Uskaltaisin väittää vastaan. Näyttö annoskokokontrollista on tutkimuksissakin ollut ristiriitaista. Koska asia ei ole yksinkertainen, yritän avata yksisilmäisen annoskokoajattelun ongelmallisuutta useammassa blogipostissa, aloittaen lähtökohdasta eli annoskoon määritelmän haasteellisuudesta.

Mitä annoskoko siis sinulle kertoo? Mitä annoskoko tarkoittaa?
Olemme taannoisen pakkauslainsäädäntöuudistuksen tiimoilta jo tottuneet siihen, että elintarvikepakkauksissa on ilmoitettava myös energia- ja ravintoainesisältöjä annosta kohti. Siis mitä annosta? Mikä tämä annos on? Viittaako annos määrään, jonka syömällä saavutetaan päivittäiset keskimääräiset suositellut energia- ja ravintoainevaatimukset? Vai kertooko pakkausmerkintöihin kirjattu annoskoko vain tuotteen tyypillisen kerta-annoksen energia- ja ravintoainemäärän? Onko annos matemaattinen annoskonversio eli tilavuusmitta, vai onko annos ravitsemuksellisesti riittävästä ja satisfaktorisesta annoksesta kutakin ruokaa? Sivistyneimmille lukijoille annoskoon määritelmä lienee selvä, mutta esimerkiksi tämän kaltaisten tutkimusten mukaan, keskimäärin väestötasolla näin ei ole.

Annoskokokontrolliajattelun haasteena on etenkin se, että käytännössä annoskoko on määritelmä, joka mielletään ja myös määritellään usein eri tavoin kolmelta eri taholta:

A) Tuotevalmistajien B) viranomaisten C) kuluttajien näkemys siitä, mitä annoskoko tarkoittaa.

Etenkin Yhdysvalloissa on raportoitu selvä ristiriita valtion viranomaisten määrittelemien&ravitsemusasiantuntijoiden suosittelemien ja markkinoiden tyypillisten annoskokojen välillä. Tutkimuksissa tarkasteltujen kaupan hyllyjen tuotteiden annoskoot ovat olleet jopa 2-8 kertaa suurempia verrattuna kansallisiin standardeihin. Annoskoot ovat myös kasvaneet voimakkaasti ajan funktiona: esimerkiksi pikaruokaloissa tarjotut annoskoot olivat em. linkin tutkimuksessa n. 2-5 –kertaisia siihen nähden, minkä kokoisena ravintolaketjun alkuperäisen tuotteen tai aterian annoskoko aikanaan lanseerattiin.

Puhuttaessa annoskoosta ja sen merkityksestä nälänhallinnan apuvälineenä olemme usein melkoisessa suossa, sillä annoskoolle on toisinaan vaikea löytää yhtenäistä määritelmää, eikä annoskoko ole yhtämittainen. Käytännössä voitaisiin siis sanoa, että kuilu ravitsemuksellisesti riittävän ja arjessa tyypillisesti nautitun annoskoon välillä voi olla melkoinen. Kaupallisissa annoskokotiedoissa on lisäksi usein käytetty erilaisia termejä kuten ”supersize” ja ”healthy portion”, joiden tulkinta suhteessa ns. optimaaliseen, ”viralliseen” annoskokoon voi olla hyvin haasteellista. Kuluttajan saattaa tällöin olla vähintäänkin hankalaa tulkita ja vertailla erilaisia annoskokoja.

Kuluttajien on haasteellista tulkita mikä on tyypillinen annoskoko, minkä ”lupauksen” annoskoko antaa ja minkälaisia annoskokoja hänen tulisi laihtuakseen ja painoa hallitakseen syödä. Annoskokoajattelussa ja siitä johdetuissa pakkausmerkinnöissä voi toki olla paljon hyvääkin, mutta siitä tiedämme vielä varsin vähän. Avoimuus elintarvikeketjussa on joka tapauksessa aina askel parempaan.