Makeisverosta ja sen mahdollisista vaikutuksista ruoan valintaan ja tulonjakoon elintarvikeketjussa on puhuttu paljon. Harvemmassa ovat olleet kommentit makeisveron vaikutuksista muihin tuoteryhmiin kuten urheiluravinteisiin eli erityisruokavaliovalmisteisiin. Tiedätkö, että sekä makeisvero että virvoitusjuomavero nostavat lisäravinteidesi hintaa?Valmisteveroja voidaan kutsua haittaveroiksi, joita kohdistetaan kulutushyödykkeisiin valtiontaloudellisista ja tässä tapauksessa etenkin toivotuista ja oletetuista terveydellisistä syistä. Makeisveron kohdistumista on kritisoitu, sillä se kohdistuu makeisten lisäksi myös esimerkiksi kalorittomiin lähdevesiin ja xylitol-tuotteisiin. Esimerkiksi makeita leivonnaisia, keksejä tai vanukkaita verotus ei kuitenkaan koskisi.
Kriittisimmät ovat kutsuneet makeisveroa mielivaltaiseksi. Sen kohdistuminen riippuu myös tuoteluokittelusta: onhan keksityyppinen tuote makeiskategoriassa veronalainen, mutta vastaava tuote keksikategoriassa ei. Vastaavien valmisteverojen vaikutuksia terveyskäyttäytymiseen ja painonhallintaan on epäilty vähäisiksi.
Valmisteverot kohdistuvat myös urheiluravinteisiin: yleisen kertoman mukaan virvoitusjuomavero urheiluravinteista sekä valmisjuomiin että jauhemaisiin valmisteisiin, makeisvero taas välipalapatukoihin. Vero nousee vuoden vaihteessa peräti 45,9 %:a, astuen voimaan 1.1.2011.
Epäselvää on ollut, miltä osin valmisteverot koskettavat proteiinijauheita, palautusjuomajauheita ja urheilujuomajauheita. Populaarimediassa näiden erot ovat usein jääneet epäselviksi. Kun verotuksen kohdistuminen on epäloogista jo perustuotteissa kuten makeisissa ja kekseissä, niin olisi yllättävää, jos näiden erityisruokavaliovalmisteiden välille olisi osattu tai edes haluttu tehdä mitään eroa.
Tyypillisesti näistä urheilujuomat ja urheilujuomajauheet ovat olleet tuttu näky virvoitusjuomahyllyillä ja -kategoriassa. Ellei toisin todisteta, niin todennäköisimmin valmistevero koskettaa kuitenkin myös proteiini- ja palautusjuomajauheita. Tässä olemme hyvin pian viisaampia.
Varmaa on lähinnä se, että valmisteveroa koskeva määrittelytyö on vielä kesken, ja laki pannaan silti jo voimaan. Ehkäpä jatkossa näemme kohdentumiseltaan tarkentuneen valmisteveron. Valmisteverokysymyksessä urheiluravinteet eivät toki ole kansanterveydellisestä näkökulmasta keskiössä, mutta epätasa-arvoiseen asemaan se kieltämättä tuotteita asettaa.
Ensimmäisten joukossa aiheesta uutisoi 31.1. Iltasanomat otsikollaan "Mitä ihmettä: makeisvero iskee myös bodareihin". Uutisen keskusteluosiossa on ollut teräviä kommentteja myös joitakin lisäravinnepatukoita vastaan. Osa on leimannut ne turhakkeiksi, ja pitääkin täysin oikeana, että ne rinnastetaan makeisiin. Vaikka valmisteveron vaikutukset jäisivätkin vähäisiksi ruoan valinnassa, puhuttaa se taatusti vielä. Tyyntä ennen myrskyä?