Kuluttajatietoisuus transrasvoista kasvaa

Transrasvat ovat osittain kovetettujen rasvojen teollisessa käytössä syntyviä rasvahappoja, jotka voidaan luokitella terveyden kannalta kaikkein haitallisimmiksi.

Tutkimusten mukaan osittain kovetettujen kasviöljyjen käytön korvaaminen kasviöljyillä tuo merkittäviä terveyshyötyjä. Transrasvojen siivoaminen elintarvikeketjusta toisi asiantuntijalähteiden mukaan merkittäviä kansanterveyshyötyjä sydän- ja verisuonisairauksien saralla.

Ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen loi blogissaan loistavan, myyttejä murtavan katsauksen elintarvikkeiden transrasvapitoisuuksiin. Otannan perusteella elintarviketeollisuus on siivonnut transrasvoja useista tyypillisiksi koetuista saantilähteistä.

Transrasvojen välttäminen valintakriteerinä

Transrasvojen välttämisestä on tullut kuluttajien arvostama valintakriteeri, jota tuotevalmistajat eivät voi jättää huomiotta. Kuluttajakyselyistä on usein pitkä matka ostamiseen, mutta esimerkiksi Yhdysvalloissa tyypillisesti jopa 60-75 % vastaajista kertoo välttävänsä transrasvoja. Vastausten luonne kertoo transrasvoihin kohdistuvasta negatiivisesta asenneilmapiiristä. Lisäksi jotkut terveystahot pitävät transrasvakysymystä, niiden ilmoittamismenettelyjä tai totaalikieltoa jopa ihmisoikeuskysymyksenä.

Kovetetuille kasvirasvoille terveellisiä vaihtoehtoja

Rasvojen kovettamisen on uskottu pidentävän tuotteiden hyllyikää, ja kerrottu juoksevien rasvojen pilaantuvan tuotteissa nopeasti. Yhä selvempää kuitenkin on, että vaihtoehtoja on useampia. On muitakin tuotantomahdollisuuksia kuin valinta kovetetun kasvirasvan ja juoksevan kasviöljyn välillä. Uudet valmistusmenetelmät ja rasvaseokset puhdistavat myös globaaleja elintarvikemarkkinoita transrasvoista. Useissa tuoteryhmissä on kehitetty transrasvoista vapaita rasvaseoksia ja valmistusmenetelmiä.

Ei kovetettujen kasviöljyjen korvaaminen silti aivan ongelmatonta ole. On myös tutkimuksia, joissa transrasvojen pitoisuus on kasvanut varastointiajan funktiona, vaikka osin kovetettuja rasvoja onkin vaihdettu kasviöljyihin. Tämä ilmiö riippuu kuitenkin valmistusprosessin lisäksi tuotteessa käytetyistä rasvoista ja niiden pitoisuuksista sekä muista raaka-aineista.

Mainitsemisen arvoista kokeiluissa on, että kasviöljyillä korvattujen tuotteiden hyllyikä tai aistinvaraiset ominaisuudet eivät ole poikenneet merkitsevästi perinteisistä, kovetettuja kasviöljyjä sisältävistä tuotteista.

Uudet tuoteteknologiat tuottavat aiempia ravitsemuksellisesti parempia ja maittavia tuotteita. Lisäarvona ne tuovat tuotteisiin terveysnäkökulmaa jolla on myös kaupallista markkina-arvoa.

Transrasvojen vähenemisestä näyttöä

Ensimmäiset tutkimukset kansallisten transrasvakieltojen jälkeen kertovat, että uudet ilmoittamismenettelyt ovat sekä vähentäneet transrasvojen pitoisuutta elintarvikkeissa että niiden saantia. Toki elintarvikemarkkinoillamme on nähty myös vastaavaa vapaaehtoisuuteen perustuvaa positiivista kehitystä.

Vähennyksistä huolimatta kysymykseksi on jäänyt, riittävätkö vähennykset, ja millä tasolla transrasvapitoisuudet sekä saannissa että tuotteissa ovat, kun ilmoittamismenettelyt sallivat pienet transrasvamäärät?

Transrasvojen totaalikielto?

Ongelmalliseksi tuotteiden transrasvapitoisuuden seurannan tekee se, ettei useimmissa maissa tai EU-lainsäädännössä edellytetä transrasvojen pakollista ilmoittamista ravintosisältötiedoissa. Lisäksi esimerkiksi Yhdysvalloissa jossa FDA on edellyttänyt transrasvojen erittelyn ravintosisältötietoihin, voidaan alle 0,5 grammaa transrasvoja sisältävät tuotteet kirjata transrasvattomiksi. Myös maissa joissa vallitsee transrasvojen täyskielto kuten Tanskassa, ei tuotteiden tarvitse olla täysin trans-rasvattomia.

Kuluttaja on kuningas?

Vastoin myyttejä, elintarviketeollisuudessa tehdään näillä tutkimussektoreilla arvokasta työtä. Ymmärrys rasvojen prosessoinnista kehittyy jatkuvasti ja sitä myöten myös valikoimat siistiytyvät transrasvoista. Sydänystävällinen rasvahappoprofiili on parhaimmillaan kilpailuetu.

Syytä hysteriaan ei ole, vaikkakin jo pienilläkin määrillä transrasvoja on kiusallisen voimakkaita terveyshaittoja. Siksi transrasvoihin on vaikea suhtautua olankohtautuksella, vaikka suositusten mukaisessa ruokavaliossa niiden saanti jääkin tyypillisesti vähäiseksi.

Suomessa viranomaistahot eivät ole pitäneet transrasvahappoja sellaisena terveysvaarana, että olisi ollut perusteita rajoittaa niiden määrää kansallisin säädöksin. Osin kuluttajien tietoisuus transrasvoista on jäänyt vielä Suomessa monen muun ravintotekijän varjoon. Näkisin että tietoisuuden vahvistamiseksi tarvittaisiin yksilön vapauden tueksi myös viranomaistoimia. Nähtäväksi jää, ajavatko terveystoimijoiden kannanotot ja kasvava kuluttajatietoisuus myös transrasvahappopolitiikan uusille urille.